Traileri: Hard to be a God

Lienee aivan normaalia kehitystä, että ihminen vanhetessaan haluaa kohdentaa silmämunansa jotain sellaisia asioita kohden, jotka tuntuvat jossain määrin omaperäisiltä ja herättävät omituisia tuntemuksia.

Omaperäisyys ei tässä tapauksessa tarkoita teennäistä erikoisuuden tavoittelua, vaan pikemminkin eräänlaista omasta itsestä kumpuavaa visiota ja sen konkretisoitumista. Omituisilla tuntemuksilla puolestaan tarkoitan sitä epämukavuuden tunnetta, joka tulee usein uusien asioiden ja ajatusten äärellä. Uusi voi tässä tapauksessa tarkoittaa sellaisia asioita, jotka eivät ole välttämättä tuntemattomia, vaan pikemminkin oman kokemusmaailman ulkopuolella. Eli sitä, kun pääsee jämähtyneen ja ummehtuneelta löyhkäävän kerronnan ulkopuolelle, missä tarinoita ei kuvata yhdellä muotilla ja missä aidot ajatukset ja tunteet välittyvät aivan kuten hyvässä taiteessa voi parhaimmillaan käydä.

Ja mikä tärkeintä: jos oikein hyvin pääsee käymään, tämä uusi, epämukavuutta aiheuttava asia valaisee elämästä aivan uusia alueita, joka saattaa saada näkemään maailmaa aivan erityiseltä kantilta.

Entä miten tämä kaikki liittyy edesmenneen venäläisen auteurin Aleksei Germanin viimeiseksi jääneeseen työhön? Yksinkertaisesti siten, että Hard to be a God tulee takuuvarmasti tuomaan katsojalleen epämukavan olon. Ja kuten alustin, se on helvetin hyvä juttu.

Se on onneksi tosin vain yksi syy miksi intoilen tästä elokuvasta. Leffa pohjautuu Arkady ja Boris Strugatskyn vuoden 1964 tieteisromaaniin, jossa tulevaisuuden Maan asukki on tutkailemassa sivilisaatiota, joka on pahasti jämähtänyt omalle pimeälle keskiajalleen. Kuten asiaan kuuluu, tämä maalainen ei voi oikein puuttua ympärillään näkemään jatkuvaan kurjuuteen ja julmuuteen, ettei planeetan historiallinen kehitys suistuisi raiteiltaan.

Strugatskyn veljeksien tuotanto on ollut kovassa huudossa, sillä heidän töitään on filmatisoitu mm. Tarkovskyn (Stalker) ja Sokurovin (Days of Eclipse) toimesta. En epäile hetkeäkään (kiitos tämän trailerin), etteikö Germanin noin kymmenen vuotta ottanut tuotanto loistaisi tuolla kuuluisalla venäläisellä tieteiselokuvataivaalla.

 

Vapaa Vyöhyke tekee paluun!

Huh huh, voikohan tämä edes olla totta? Ovatko aivopoloni vihdoinkin kärähtäneet viimeisen kerran ja luulen vain törmänneeni blogiin, jossa uhoillaan Vapaan vyöhykkeen paluusta?

En tiedä. Ehkä?

Vapaa vyöhyke oli Radiomafialla joka tiistai lähetetty vaihtoehtokulttuuriohjelma, joka sai meikämannen pauloihinsa kuin hulluus itse Khanin.

Kyseessä on juuri se ohjelma, jonka eräs painopiste olivat Radioteatterin käsittämättömän mainiot kuunnelmat. Enkä puhu vain Linnunradan käsikirjasta liftareille, vaikka sekin toki on omanlaisensa klassikko. Liftareiden lisäksi Vapaalla vyöhykkeellä lähetettiin William Gibsonin cyberpunk-klassikko Neurovelho kuunnelmana.

Eikä tässä vielä kaikki: lisäksi ohjelmassa lähetettiin Philip K. Dickin Mahdoton planeetta-novellikokoelman jokainen novelli kuunnelmana. Eikä pidä unohtaa niitä lukuisia toimitettuja juttuja, joista jokainen jakso oli koottu.

Voi voi, kuinka joskus onkin ollut upeaa kuunnella radiota!

Kaikki tämä saa minut jälleen aloittamaan mussutuksen siitä, kuinka erikoista on, että verorahoilla rullaava Yleisradio teloitti Radiomafian tuodakseen tähän maailmaan jotain niinkin vastenmielistä kuin YleX:n, tuon Ylen vastineen sille kaikelle paskalle mitä kaupalliset toimijat tuuttaavat linjoille nuorisoradioiden nimellä.

Toisaalta kotimainen umpisurkea radiotilanne herättää toivoa siinä mielessä, että kaiken tämän sonnan keskellä olisi erittäin helppoa perustaa smenestyksellinen, sisältöön panostava radiokanava.

Yhtä kaikki, pian Vapaa vyöhyke löytyy maailmanverkosta ja sen myötä maailma on huomattavasti parempi paikka elää ja olla.

Haluaisin asua japanilaisessa kettureservaatissa

2015-02-12 19_18_07-Haluaisin asua japanilaisessa kettureservaatissa _ Eskapismiblogi

Kaikkien muiden mahtavien juttujen lisäksi Japanissa on aivan oma reservaattialue ketuille. Vaikka meillä päin onkin liikuskellut erinäisiä brutaaleja ja teknisiä pahuuksia puuhastellut kettu (mm. murtautui erääseen taloon ja teurasti asunnosta löytyneet lemmikkikanit aivan vain huvikseen), en voi olla pitämättä näistä eläimistä.

Ja miksi pitäisikään. Kettu on upea eläin.

Tolkienin sormusbisnekset kuvin selitettynä

Omalta kohdaltani Tolkienin jutut ovat vähän päässeet valumaan ohitse, sillä scifi vetoaa aivooni huomattavasti fantasiajuttuja enemmän. Tai sanotaanko pikemminkin niin, että koska olen yksinkertainen mies, yksinkertaiset jutut toimivat meitille kuin kahden käden miekka Conanin mutaisiin & verisiin käsiin. Tarkemmin ajateltuna myös Elric Melnibonélaisen touhut ovat suhteellisen asiallisia.

Mutta nyt menee sivuraiteille.

Jos olet koskaan miettinyt, että mikähän homma se sormusjuttu Taru sormusten herrassa oikein on, mutta et jaksa kahlata satoja sivuja laulavia tonttuja, tämä video on juuri sinulle.

GZA ft Tom Morello: The Mexican

Haa,

mukavaa, että Rage Against The Machinen ukoille on keksitty hyvää käyttöä räppipiireissä. ”Reitsin” mikrofonimestari Zack De La Rocha vieraili Run The Jewelsin kakkoslevyllä (ja hiton hyvin vierailikin!) ja nyt vallankumouksellisen verkkarihevin pioneeribändin kitaristi Tom Morello on työstänyt Wu-Tangin The GZA:n kanssa matskua.

Kyseessä on ralli nimeltä The Mexican, joka on uusioversio Babe Ruthin vuoden 1972 biisistä.

Kyseisestä biisistä ehdittiin jo uutisoida, että se löytyisi GZA:n tulevalta Dark Matter-pitkäsoitolta, mutta asia ei ole näin. GZA on ehtinyt twiittaamaan (twiitteröimään?), että biisi ei löydy tämän tulevalta levyltä, vaan hän on jo pitkään halunnut tehdä oman versionsa Ruthin zipaleesta.

Biisiä on Morellon ja GZA:n lisäksi ollut tekemässä Hanni El Khatib ja Unknown Mortal Orchestran Ruban Nielson. Tuottajaksi on merkitty GZA.

Torstai on täynnä videoesseitä Kubrickista

Näin on näppylät, sillä mahtava Tumblr-sivusto (kyllä, sellaisiakin on) The Directors Series pitää sisällään kaiken muun hienon kattauksen lisäksi myös tuntitolkulla erinomaisia videoesseitä itse Stanley Kubrickista, tuosta kaikkien aikojen hienoimmasta elokuvantekijästä.

Kubrick-paketti on eritelty oivallisesti viiteen osaan: alkuaikojen indie-elokuviin, Kirk Douglas-kauteen, Peter Seller-kauteen, ns. huipputöihin sekä viimeisiksi jääneisiin elokuviin.

Peijooni, tästä minä nautin!